perjantai 21. tammikuuta 2011

Voiko mittauksiin luottaa

Ennätin pistäytyä pikaisesti Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarissa ja kuulla muutaman hyvän esityksen.

VTT:n Tuula Kajolinna kertoi alustavia tuloksia tehdyistä päästöjen vertailumittauksista. Erityisjärjestelyin oli saatu aikaan tilanne, jossa kahdeksan päästömittauslaboratoriota mittasi päästöjä samaan aikaan samasta savukaasukanavasta.

Osassa mittauksia hajonta oli kohtuullinen, mutta oli hurjia erojakin. Eräissä mittauksissa (hiukkaspitoisuus raskasta polttoöljyä käytettäessä) pienin tulos oli 19 mg/m³ ja suurin 56 mg/m³. Jos päästöraja olisi 30 mg/m³, niin jonkun mittaajan mukaan kaikki olisi kunnossa ja jonkun mielestä taas luparajaa olisi rikottu selvästi.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Lait uusiksi jätevesisotkun takia?

Ympäristöasioissa eduskunnan hyväksymät lait sisältävät yleensä perusperiaatteet asioista. Täsmällisista päästörajoista ja muista yksityiskohdista säätää valtioneuvosto asetuksilla. Näitä asetuksia löytyy varmaan satoja sivuja.

Jätevesiasetuksen kohdalla tämä ei perustuslakivaliokunnalle kelvannut:
[Valiokunta] pitää ilmeisenä, että asetuksessa on nykyisin sellaista yksilön velvollisuuksien kannalta olennaista normiainesta, joka perustuslain 80 §:n vuoksi kuuluisi lain tasolle. Mainittu säännös edellyttää, että kaikki yksilön oikeusasemaan vaikuttavat keskeiset säännökset tulee antaa lailla. – – Esimerkinomaisesti valiokunta mainitsee tässä vain asetuksen 4 §:n, jossa säädetään jätevesien yleisistä käsittelyvaatimuksista tarkat prosenttirajat mainiten.

Asetuksella ei siis saa säätää prosenttilukuja, joiden perusteella yksityinen kotitalous voi joutua investoinmaan tuhansia euroja jätevesien puhdistamiseen. Mutta perustuslaissa mainitun "yksilön" voi tulkita tarkoittavan myös yrityksiä ja muita yhteistöjä. Voiko asetuksella siis enää jatkossa säätää vaikkapa voimalaitoksille päästörajoja, jotka vaativat yrityksiltä miljoonien eurojen investointeja? Tai sellaisia rajoituksia kivenlouhinnalle, jotka kieltävät louhinnan täysin joissain paikoissa?

Hannele Pokka kirjoitti blogissaan, että perustuslakivaliokunnan jätevesiasetuksen kohdalla ottama tulkinta yllätti ympäristöministeriön. Hän ei kuitenkaan ota kantaa jatkoon. Voiko perustuslakivaliokunnan lausunnon merkitys rajoittua vain jätevesiasiaan, vai aletaanko nyt tehtailemaan kymmeniä sivuja uusia lakeja?